Kulttuurikeskus Vernissa

Vernissa on Vantaan kulttuurisen nuorisotyön keskus. Vernissan animaatio- ja elokuvapajoissa nuoret pääsevät tutustumaan elokuvantekoon monipuolisesti ja myös kokeilemaan oman elokuvan tekoa. Maksuttomissa pajoissa syntyy palkittuja animaatioita ja elokuvia vuosittain.

Vernissan esiintymislavalla nähdään niin aloittelevia kuin tunnettuja muusikoita, teatteri- ja tanssiesityksiä ja muita esittävän taiteen tapahtumia. Talossa on myös nuorten käyttöön tarkoitettuja bänditiloja

Vernissassa toimivat myös Tikkurilan teatteri ry sekä Vantaan elävän musiikin yhdistys VELMU ry. Tikkurilan teatteri tarjoaa taiteen perusopetusta teatteri- ja sirkustaiteessa, ja VELMU järjestää kuukausittain pääasiassa nuorille suunnattuja klubitapahtumia.

Animaatioaseman elokuvia

Vernissa kartalla

Ajankohtaista

Twitter