Apua työnhakuun – yhdessä se on helpompaa

Artikkeli

Omavalmentajat ja monipuoliset neuvontapalvelut auttavat kaikenikäisiä työnhakijoita.

”Jos et tiedä mistä aloittaa, aloita Ohjaamosta!” sanovat Vantaan Ohjaamon omavalmentajat Suvi Tiihonen ja Hanna Kuivalainen, kun heiltä kysytään, missä tilanteessa Ohjaamon neuvontaan kannattaa tulla. Kehotus kuvaakin hyvin Ohjaamon tarjoamaa monipuolista tukea. Palvelut on tarkoitettu vantaalaisille 15–29-vuotiaille nuorille.

”Ohjaamoon voi tulla yksin tai kaverin kanssa. Toiminta keskittyy pääasiassa työnhaku- ja koulutusneuvontaan. Autamme myös nuoria sopivien palveluiden piiriin. Voimme esimerkiksi ottaa yhteyttä sosiaalityöhön, jos nuori on vaikkapa asunnoton tai hänellä on asunnottomuuden uhka”, Tiihonen kertoo.

Usein asiakkaan kanssa käydään läpi erilaisia vaihtoehtoja seuraaviksi askeleiksi sekä työllistymiseen ja koulutukseen liittyviä tekijöitä. ”Nuori päättää aina itse, kuinka tilanteessaan haluaa edetä”, Kuivalainen painottaa.

Omavalmentajat auttavat myös yli 29-vuotiaita

Ohjaamo on osa Vantaan ja Keravan työllisyyden kuntakokeilua, joka starttasi tämän vuoden maaliskuussa. Kokeilun keskeinen ajatus on, että jokainen asiakas saa omavalmentajan, jonka kanssa pyritään löytämään sopivia polkuja työllistymiseen, opintoihin tai muuhun yksilölliseen tilanteeseen sopivaan palveluun.

Työllisyyspalvelut tarjoavat neuvontapalveluita ilman ajanvarausta myös aikuisille. Kasvokkain tapahtuvan palvelun lisäksi neuvontaa saa myös puhelimitse ja sähköpostitse. Lisäksi sähköisen Oma asiointi -verkkopalvelun kautta voi lähettää sähköisen yhteydenottopyynnön suoraan omalle omavalmentajalle. Hänen kanssaan voi omaa työllistymistä tai palveluntarvetta pohtia tarkemmin.

”Aikuisten neuvonnassa asiakkaat kysyvät etenkin toimeentuloon, lausuntoihin ja selvityksiin liittyviä asioita. Myös koulutukset, työkokeilu- ja palkkatukimahdollisuudet sekä kuntouttava työtoiminta kiinnostavat”, listaa omavalmentaja Johanna Jutila, jolla on pitkä kokemus neuvontapalveluista.

”Kasvokkain tapahtuva neuvontapalvelu on erittäin tärkeää asiakkaille, joilla ei ole pankkitunnuksia tai jotka eivät muista syistä pysty hyödyntämään sähköistä asiointia”, Jutila jatkaa.

Tapahtumia, tietoa ja vaikka uusi CV-kuva!

Sekä Ohjaamossa että aikuisten palveluiden neuvontapisteessä voi tiettyinä aikoina esimerkiksi tavata oppilaitosten opinto-ohjaajia, osallistua rekrytointi-infoihin ja käydä CV-kuvauksessa. Lisäksi neuvonnan toimipisteillä on käytössä tietokoneita, joilla asiakkaat voivat hoitaa asioitaan. Paikan päällä voi myös pyytää neuvoja ansioluettelon tai työhakemuksen tekoon.

Haastava asiakastilanne ja korona ovat näkyneet myös neuvontapalveluissa. Omavalmentajat tekevät kuitenkin parhaansa edistääkseen asiakkaiden asioita. Nyt näyttää siltä, että osa ongelmista on selätetty: neuvontaan saapuneita asiakkaita ehditään palvelulla ja puhelinpalvelun vastausprosentti on hyvä ja takaisinsoitot toteutuvat viimeistään seuraavana päivänä. Muita viiveitä pyritään jatkuvasti kirimään umpeen.

Koronarajoitusten purun jälkeen asiakkaat ovat löytäneet hyvin aikuisten neuvontapalvelun toimipisteelle. Korona-aika kuitenkin näkyy vielä tietyissä asiakasryhmissä. ”Vaikka asiointi itse toimipisteessä olisikin turvallista, monet välttävät edelleen julkisen liikenteen käyttöä”, Jutila kertoo asiakkaiden sanoneen.

Vantaan Ohjaamon Suvi Tiihonen kannustaa myös nuoria liikkeelle. ”Ohjaamossa on ollut toistaiseksi aika hiljaista kävijämäärien osalta. Toivommekin, että nuoret tulevat rohkeasti paikalle!”

Jutila puolestaan muistuttaa, että neuvontapalveluissakin työntekijät ovat paikalla asiakkaita varten: ”Me työntekijät haluamme kohdata asiakkaita ja auttaa heitä löytämään itselleen sopivia vaihtoehtoja edetä kohti työllistymistä. On hienoa, että asiakas on itse aktiivinen, saapuu paikalle ja haluaa edistää asioitaan.”