Lipunkantajan päiväkodissa heittäydytään kirjojen maailmaan

Artikkeli

Asiasanat

VarhaiskasvatusLapsiperheet

Lipunkantajan päiväkoti on nyt puolentoista vuoden ajan ollut mukana Lukunen – Lumoudu lukemisesta -hankkeessa. Päiväkodin tärkeäksi kokema lukemisen kulttuuri on vahvistunut entisestään ja lapsille luetaan paljon ääneen. Kirjojen tarinoita laajennetaan myös leikkiin ja oppimiseen.

Kaksi lasta näyttää kirjaa.

Kuvassa Lipunkantajan päiväkodin lapsia

Lipunkantajan päiväkodissa toimintaa rakennetaan varhaiskasvatus- ja opetussuunnitelmien lisäksi lasten kiinnostuksen kohteiden pohjalta. Toimintaa raamittaa myös kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu. Päiväkodin johtaja Tiina Hotinen ja varhaiskasvatuksen opettaja Kati Eklund ajattelevat, että kirjojen lukeminen, loruttelu ja laulut ovat osa lapsen jokaista varhaiskasvatuspäivää. Tarinoiden avulla tuetaan lasten kielellistä kehitystä ja luontaista uteliaisuutta. Lukemalla vahvistetaan puhuttua kieltä ja innostetaan lapsia kirjoittamaan.  

– Meidän tulee kuunnella lapsia ja heittäytyä mukaan ihmettelyyn. Tutkimme asioita moniaistisesti, monta kanavaa käyttäen. Lapsi saa olla aktiivinen toimija: kuulla, nähdä, haistaa, maistaa ja kokea. Into tarttuu ja oppiminen laajenee, sanoo Tiina.

K niin kuin Kiina

Lukunen-hankkeen puolesta 20 yhteistyöpäiväkotiin hankittiin kirjakärryjä perheille iltasatukirjastoksi. Ajatuksena pienessä pop up -kirjastossa on ollut kannustaa vanhempia lukemaan lapsilleen. Korona-aikana kärry on kuitenkin enimmäkseen ilahduttanut lapsia ja päiväkodin henkilökuntaa.

Syksyllä päiväkodin eskarit löysivät kirjakärrystä kiinankielisen kirjan ”A Shi you kuai dahuabu” (Harakka nimeltä A Shi) tutustuessaan K-kirjaimeen. Lapsia ei haitannut, että kukaan heistä ei osannut kieltä vaan he päättivät tulkita kirjaa kuvien perusteella ja kirjoittaa siitä oman suomenkielisen versionsa.

Kirjan innoittamana lapset halusivat tarkastella Kiinan suurta ihmettä, Kiinan muuria, internetin karttapalveluissa ja piirtää seinälle kuvia siitä. Kun uteliaisuus vain kasvoi jännittävää maata kohtaan, lapset päättivät rakentaa kiinalaisen ravintolan yhteen leikkihuoneista. He pohtivat yhdessä aikuisten kanssa, millainen rekvisiitta kuvastaisi kiinalaista ravintolaa. Lapset tekivät ravintolaan lyhtyjä luomaan tunnelmaa, askartelivat ruokalistan ruokineen, tekivät tauluja seinille kirjan kuvista sekä toivat tietysti lohikäärmeet valvomaan tilaa katonrajasta.

Ravintola nimettiin ”Kiinalaiseksi hiljaiseksi ravintolaksi” ja tätä tunnelmaa vahvistamaan tilaan tuotiin kaunista aasialaista musiikkia. Hiljaisuus ravintolassa on ollut lasten mielestä todella tärkeä asia ja sitä on vaalittu jo puolitoista kuukautta. Ravintolaleikissä on yhteisesti sovitut säännöt, ja sitä mahtuu leikkimään neljä lasta kerrallaan. Jokaisella on tietysti sovittu rooli vastaanottajana tai tarjoilijana, kokkina tai asiakkaana. Päiväkodin lounasaikakin on hyödynnetty, kun ravintolaan saa mennä kaksi lasta kerrallaan syömään ihan oikeaa lounasruokaa. Myös tällöin hiljaisen ravintolan säännöt pätevät ja tilassa on todellinen ruokarauha.  

Lukulumo-sovelluksesta on ollut paljon iloa ja hyötyä

Yksi Lukunen-hankkeen tärkeistä eduista on ollut monikielinen kuvakirjapalvelu Lukulumo, joka sisältää satoja, laadukkaita kuvakirjoja ääneen luettuina. Sovelluksen avulla voi kuunnella kirjoja kymmenillä eri kielillä. Lukulumo tukee lasten kirjallisuuskasvatusta ja tarjoaa mahdollisuuden kuunnella kirjoja myös lapsen omalla äidinkielellä.

– Oppimisen pohja luodaan varhaislapsuudessa ja äidinkielentaito on yksi tärkeimmistä kasvuun ja kehitykseen vaikuttavista tekijöistä, toteaa hankkeen projektiasiantuntija Katri Hiekkala.

Kati ja Tiina kertovat, kuinka tärkeäksi sovellus muodostui, kun päiväkotiin tuli juuri Suomeen muuttaneita lapsia, joiden kanssa yhteistä kieltä ei vielä ollut. Lukulumon kielisovelluksella saatiin synnytettyä turvallisuuden tunne, kun lapset saivat kuulla omaa äidinkieltään ja kokivat siten itsensä hyväksytyksi ja tärkeäksi.

Lukulumo otettiin heti syksystä yhdeksi mahdollisuudeksi vapaan leikin ajalle leikkivalintatauluun.

– Lapsi saa halutessaan kuunnella lukulumoa rauhallisessa huoneessa tabletin ja kuulokkeiden kautta. Yhdessä huoneessa voi olla useampikin lapsi kuuntelemassa omaa kirjaa kuulokkeet korvilla, kertoo Kati.

Lukulumon käyttö on Lipunkantajassa suurimmaksi osaksi lasten omaan tarpeeseen ja haluun perustuvaa. Sovellus on kaikissa ryhmissä kovassa käytössä. Pienempien lasten ryhmissä aikuisilla on suurempi rooli kirjojen valinnassa, mutta aina on lapsen mielenkiinnon kohteet johtamassa valintaa.

Lukulumon käyttö palkittiin älynäytöllä

Lipunkantajan päiväkodissa Lukulumon käyttö on ollut todella runsasta. He ovat lukeneet eniten kirjoja Lukulumon kautta suhteessa kaikkiin Vantaan päiväkoteihin – huikeat 3206 kirjaa! Sovelluksen lisäksi lapset saavat joka päivä nauttia aivan tavallisista kirjoista aikuisen ääneen lukemana.

Luettujen kirjojen valtava määrä palkittiin marraskuussa hienolla älynäytöllä, joka ilahduttaa päiväkodin lapsia ja antaa aivan uusia mahdollisuuksia kehittää monilukutaitoa ja lukuinnostusta. Nyt joulun alla Lukulumo näkyy eskarilaisten arjessa joulukalenterissa. Jokainen lapsi on saanut valita sovelluksesta lempikirjansa, jotka kuunnellaan ja katsotaan näytöltä joulukuun aamun kokoontumisissa.

Tiina ja Kati painottavat, että ääneen lukeminen ei ole vähentynyt, vaan Lukulumo tuo vain lisää mahdollisuuksia kirjallisuuskasvatukseen.

– Älylaitteet ovat kivoja, mutta vain oppimisen tukena. Tärkeää on vuorovaikutuksen vahvistaminen ja ääneen lukeminen. Maailma muuttuu ja perheiden kulttuuri muuttuu, sanoo Tiina.

Kati ja Tiina pohtivat, johtuuko lasten lukuhetkien suosio mahdollisesti siitä, että iltasatukulttuuri ja kirjojen ääneen lukeminen on kotona kenties vähentynyt. He kuvaavat, kuinka lapset tuovat aikuisille kirjoja ja haluavat, että heille luetaan. Kun aikuisella on kirja sylissä, kaikki kerääntyvät välittömästi ympärille ja hiljenevät.  

– Tämän hetken hittikirja esikouluryhmässä on salapoliisikirja ”Ratkaisetko arvoituksen”, joka on odotettu ja toivottu ohjelmanumero. Ryhmän hiljaisimmat ja aremmat lapsetkin innostuvat etsimään arvoituksiin ratkaisuja ja vastauksia, eivätkä välttämättä edes huomaa osallistuvansa ryhmän yhteiseen keskusteluun tai pohdintaan, iloitsee Kati.

Avainsanat

Päiväkodit