Kaupunginvaltuusto keskusteli taloudesta ja hyväksyi Vapaalan päiväkotipaviljongin tarveselvitys-hankesuunnitelman

Tiedote

Vantaan kaupunginvaltuusto kokoontui maanantaina 25.10.2021 ensimmäiseen läsnäkokoukseen kaupungintalolle yli puolentoista vuoden koronatauon jälkeen.

Kokouksessa keskusteltiin kaupungin taloudesta ja kuluvan vuoden toisesta osavuosikatsauksesta sekä hyväksyttiin kaupunginjohtajan esittämät määrärahamuutokset talousarvion käyttötalousosaan ja investointiosaan. Lisäksi valtuusto hyväksyi Vapaalan päiväkotipaviljongin tarveselvitys-hankesuunnitelman.

Tammi-elokuun osavuosikatsaus: Koronavuoden tulosennuste parani

Kaupunginvaltuusto merkitsi tiedoksi vuoden 2021 toisen osavuosikatsauksen.

Vantaan kasvu on edelleen vahvaa, vaikka onkin hieman hidastunut koronavuonna. Heinäkuun lopussa kaupungin väkiluku oli 238 726 henkeä.

Koronaepidemia on vaikuttanut voimakkaasti niin kaupungin tuloihin kuin menoihinkin. Onnistunut yli 40 miljoonan euron talouden tasapainotus ja kasvaneet verotulot paransivat kuitenkin kuluvan vuoden tulosennustetta. Toisaalta sosiaali- ja terveydenhuollon menojen arvioidaan ylittyvän. Koronaepidemia on aiheuttanut yli 50 miljoonan euron menot sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksiin ja näihin odotetaan saatavan täysimääräinen korvaus valtiolta. Kuluvan vuoden vuosikatteeksi ennustetaan 98,5 miljoonaa euroa, joka ylittää talousarviossa oletetun noin 30,5 miljoonalla eurolla.

Koronaepidemia sai myös kaupungin työttömyyden nopeaan nousuun saavuttaen huippunsa toukokuussa 2020. Tämän jälkeen työttömyys on ollut pääsääntöisesti hienoisessa laskussa. Huolestuttavaa on etenkin pitkäaikaistyöttömyyden yli kaksinkertaistuminen vuodentakaisesta. Positiivisena voidaan kuitenkin pitää sitä, että nuorisotyöttömyys on vähentynyt, vaikka onkin edelleen korkeampi kuin ennen koronaa.

Vapaalaan nousee uusi päiväkotipaviljonki

Valtuusto hyväksyi Vapaalan päiväkotipaviljongin tarveselvitys-hankesuunnitelman ja päätti lisätä hankkeen kaupungin uudisrakentamisen investointiohjelmaan.

Uusi päiväkotipaviljonki korvaa vuonna 1970 rakennetun Vapaalan päiväkodin rakennuksen, joka on käyttöikänsä päässä ja jota kokonaistaloudellisesti ei ole kannattavaa korjata. Lisäksi paviljonki korvaa päiväkotikäytöstä poistuvan Virtatien paviljongin tilat. Uusi paviljonki vastaa myös Myyrmäen suuralueen varhaiskasvatusikäisten lasten määrän kasvuun.

Avainsanat

PäätöksetBudjettiValtuustotTyöllisyysVapaala