Kaupunkitilalautakunta hyväksyi vesihuollon kehittämissuunnitelman 2021-2030

Tiedote

Kaupunkitilalautakunta kokoontui 1.12. Lautakunnan käsittelyssä oli muun muassa kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma.

Vesihuollon kehittämissuunnitelmassa vuosien 2021–2030 aikana esitetään toteutettavaksi Kiilan alueen vesihuolto, Riipilän ja Reunan alueen vesihuolto sekä Katriinan alueen vesihuolto. Laurintie on esitetty vesihuollon selvitysalueeksi, jolle ei ole esitetty toteutusaikataulua. Näistä Riipilän ja Reunan alueiden vesihuollon rakentaminen on jo osin käynnissä ja Kiilan alueen vesihuollon rakentaminen alkamassa.

Vesihuollon kehittämissuunnitelma on luonteeltaan tavoitteellinen ja siinä esitetään kaupungin vesihuollon kehittämisen suuntaviivat, laajuus ja periaatteet. Keskitetyn vesi- ja viemäriverkoston ulkopuolella Vantaalla asuu noin 4000 ihmistä pääosin taajama- ja haja-asutusalueilla, joilla ei ole vahvistettua asemakaavaa. 

Iltatähdentie Matarissa uudistuu

Iltatähdentie on Matarissa sijaitseva tonttikatu, joka liittyy Vesimiehentiehen, Siriuksenkujaan ja Iltatähdenkujaan. HSY saneeraa kadun alla olevan vesijohdon ja jätevesiviemärin. Samassa yhteydessä kadun alle rakennetaan uusi hulevesiviemäri ja parannetaan alueen kuivatusta. Katu rakennetaan asemakaavan mukaiseksi tonttikaduksi, jonka ajoradan leveys on 4,5 metriä. Myös katuvalaistus uusitaan. Kadun rakentamiskustannukset ovat yhteensä noin 667 000 euroa, josta HSY:n vesihuollon osuus on 520 000 euroa ja kaupungin katurakenteiden osuus 147 000 euroa. Lautakunta hyväksyi hankkeen katusuunnitelman (asia 14).

Lautakunnalle esiteltiin myös automaattisen liikennevalvonnan käyttöönottoa Vantaan katuverkolla (asia 11). Helsingissä automaattinen liikennevalvonta on käytössä ja kokemukset ovat hyviä. Automaattista liikennevalvontaa esitettiin otettavaksi käyttöön Vantaalla noin 15-20 kohteessa tulevan kolmen vuoden aikana. Valvonnalla halutaan parantaa liikenneturvallisuutta vähentämällä ylinopeuksia ja punaisia valoja päin ajamista. Valvontapisteiden paikat valittaisiin yhdessä poliisin kanssa. Tekninen lautakunta palautti esityksen valmisteluun äänin 11-4 lisäselvitysten saamiseksi.

Asiaan 13, joka koski katualueiden suunnittelupalveluiden hankintaa, lisättiin pöytäkirjalausuma. Lausumalla otettiin kantaa kiertoliittymien priorisointiin katualueiden suunnittelussa. Lausuman tarkka sanamuoto tulee kokouksen pöytäkirjaan. 

Lisäksi päätettiin muun muassa myydä Koivuhaasta tontti Endress+Hauser Oy:lle toimitilojen rakentamista varten (asia 7). Tontin myyntihinta on 1 529 400 euroa. 

Kokouksen asiat päätettiin esitysten mukaisesti, lukuun ottamatta edellä esitettyjä muutoksia asioissa 11 ja 13.

Esityslista kokonaisuudessaan Vantaan päätösarkistossa

 

Avainsanat

PäätöksetKiilaRiipiläKadutLautakunnat