Lautakunta päätti viimeisestä talousarviosta ennen hyvinvointialuetta

Tiedote

Vuoden 2022 keskeisinä tavoitteina on turvata vantaalaisten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut sekä samaan aikaan purkaa kertynyttä hoito- ja palveluvelkaa.

Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta päätti toimialan vuoden 2022 talousarvioesityksestä. Lautakunnan päätösesitys on osa Vantaan kaupungin ensi vuoden talousarviota, ja lajissaan viimeinen ennen Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen toiminnan alkamista vuoden 2023 alusta.

Lautakunta päätti esittää toimialan menomäärärahaksi 753,5 milj. euroa ja tulomäärärahaksi 46,5 milj. euroa. Toimialan menojen ennakoidaan kasvavan 3,5% verrattuna vuoden 2021 ennusteeseen.

Vuoden 2022 keskeisinä tavoitteina on turvata vantaalaisten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut sekä samaan aikaan purkaa kertynyttä hoito- ja palveluvelkaa. Toimiala valmistautuu myös turvalliseen palvelujen järjestämisvastuun siirtoon hyvinvointialueelle seuraavana vuonna. Samalla pyritään edistämään toimialan henkilöstön jaksamista ja pysyvyyttä. Talousarvio sisältää 125 uutta lääkäreiden, hoitajien, sosiaalityöntekijöiden ja muiden sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten vakanssia.

Lautakunta kävi keskustelua lasten ja nuorten hyvinvoinnista sekä mielenterveyspalvelujen riittävyydestä. Samalla lautakunta esitti huolensa nuorten matalan kynnyksen mielenterveyspalvelujen riittävyydestä, ja päätti selvittää mahdollisuudet perustaa toinen nuorten keskus Nuppi.

Lautakunta päätti, että toimialalla lisätään toimenpiteitä työnantajamielikuvan parantamiseksi, ja että henkilöstön hyvinvointia seurataan ja tuetaan entistä aktiivisemmin.

Lautakunta hyväksyi myös terveyspalveluiden johtajan esityksen suolistosyövän seulontojen aloittamisesta vuoden 2022 alusta. Vantaalla vuoden 2022 seulottavien ryhmä on 11 500 henkilöä, ja arvioitu kontrollitähystysten määrä on 500.

Esityslista kokonaisuudessaan: http://paatokset.vantaa.fi

Lisätietoja

Timo Aronkytö

apulaiskaupunginjohtaja
09 8392 2800 timo.aronkyto@vantaa.fi

Avainsanat

PäätöksetHallintoLautakunnat