Vantaan uusi kaupunginvaltuusto aloittaa kautensa

Tiedote

Kesäkuun kuntavaaleissa valitut Vantaan kaupunginvaltuutetut aloittavat työnsä. Ensimmäinen kokous suorana lähetyksenä Vantaa-kanavalla.

Kesäkuun kuntavaaleissa valitut Vantaan kaupunginvaltuutetut aloittavat työnsä valtuustokauden ensimmäisessä kokouksessaan maanantaina 23. elokuuta. Vantaan kaupunginvaltuustossa on 67 valtuutettua, joista 31 ovat ensikertalaisia. Valtuustopaikat jakautuvat seuraavasti: kokoomus 18 valtuustopaikkaa, SDP 16 paikkaa, perussuomalaiset 12 paikkaa, vihreät 9 paikkaa, vasemmistoliitto 4 paikkaa, keskusta 2 paikkaa, kristillisdemokraatit 2 paikkaa,, Liike Nyt 2 paikkaa ja RKP 2 paikkaa.

Kokouksessa toimitetaan lukuisia vaaleja, muun muassa valitaan valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat sekä kaupunginhallituksen, sen konsernilautakunnan ja kaupungin lautakuntien jäsenet.

Kaupunginhallitukseen valitaan uudelle kaudelle 15 jäsentä edellisen kaupunginhallituksen 13 jäsenen sijaan.

Lautakuntiin tulee seuraavia muutoksia: Aiemman opetuslautakunnan nimi on jatkossa kasvatuksen ja oppimisen lautakunta, jonka alla toimivat jatkossakin ruotsinkielinen ja yksilöasioiden jaosto. Vapaa-ajan lautakunnasta tulee kaupunkikulttuurilautakunta. Kaupunkiympäristön toimialaan liittyvät kaupunkisuunnittelu-, ympäristö- ja tekninen lautakunta sekä rakennuslupajaosto lopettavat toimintansa, ja niiden tilalle tulevat kaupunkiympäristö- ja kaupunkitilalautakunta sekä lupajaosto. Sosiaali- ja terveyslautakunnan ja sen alaisen yksilöasioiden jaoston nimet säilyvät ennallaan.

Katso muut kokouksen asiat esityslistasta.

Seuraa kokousta suorana

Valtuuston kokous esitetään suorana Vantaa-kanavalla. Kokous ja lähetys alkavat maanantaina 23.8. kello 18.00.