Huomaa minut -teemapäivässä kiinnitettiin huomiota pienten lapsen osallisuuteen

Uutinen

Lapsen oikeuksien viikon kunniaksi järjestimme Vantaalla Huomaa minut! -teemapäivän 16. marraskuuta pienten lasten kanssa työskenteleville. Päivän ohjelma koostui kolmesta osasta, joissa jokaisessa tuotiin esille eri näkökulmia lapsen ajatusten ja tunteiden näkyväksi tekemiseen.

Neljä lasta ja aikuinen leikkimässä.

Kuvassa vasemmalta oikealle Emma, taidepedagogi Mari Nuorivaara, Miska, Ana ja Mio.

Teemapäivä alkoi Leppäkorven päiväkodissa taidepedagogi Mari Nuorivaaran järjestämällä Kehukehä-kannustusleikillä. Leikissä jokainen lapsi vuorollaan juoksi kehän ympäri kehujen saattelemana. Leikin tarkoituksena oli tuoda näkyväksi lasten omia vahvuuksia ja kannustaa kavereita. Leikin esittelyn jälkeen osallistujille jäi aikaa kokeilla leikkiä omassa ryhmässään.

Päivä jatkui Mannerheimin Lastensuojeluliiton perhetoiminnan koordinaattorin Karoliina Tukiaisen tietoiskulla, jossa hän esitteli lasten osallisuutta vahvistavan työkalun. Osallisuustyökalu on tehty palautteen keräämiseen alle kouluikäisiltä lapsilta ja työkalun on tarkoitus saada lapsen ääni kuuluville häntä koskevissa asioissa sekä vahvistaa lapsen ja lähiaikuisen vuorovaikutussuhdesuhdetta. Työkalu pohjautuu mentalisaatioteoriaan, jossa tietoisesti pohditaan lapsen mieltä ja toimitaan lapsen tunteiden ja ajatusten tulkkina havainnoimalla lapsen käytöstä. Työkalu on otettu käyttöön jo muun muassa Koivukylän avoimessa kohtaamispaikassa, jossa Karoliina työskentelee.

Työkaluna toimivaa havainnointilomaketta pääset tarkastelemaan MLL:n omilta sivuilta tästä linkistä. 

Päivän päätti Janica Laimio Pelastakaa Lapset ry:sta. Janica avasi puheenvuorossaan myönteistä tunnistamista lapsentahtisessa kohtaamisessa. Myönteinen tunnistaminen tarkoittaa tapaa, jolla voimme kohdata lapsia ja toimia lasten kanssa siten, että lasten oikeudet ja osallisuus toteutuvat. Se on tietoisesti valittava asenne, joka vahvistaa lapsen hyvinvointia ja myönteistä minäkuvaa.

Lue lisää myönteisestä tunnistamisesta ja tutustu Janica Laimion, Hanna Tulensalon ja Reetta Kalliomeren vapaasti saatavilla olevaan verkkojulkaisuun Kohti lapsen näköistä osallisuutta.

Tästä linkistä pääset verkkojulkaisuun: https://www.pelastakaalapset.fi/lapsilta-opittua/myonteinen-tunnistaminen/

Päivän ohjelmasta on tulossa tallenne Oppiva Vantaa -YouTube-kanavalle. Siirry YouTubeen tästä linkistä: https://www.youtube.com/channel/UClIwae0TIxkZNKC1nifDMjw/videos