Nuorisovaltuustovaalit tulevat marraskuussa - ehdokasasettelu alkaa 13.9.

Uutinen

Asiasanat

Demokratia ja osallisuusNuoret

Nuorisovaltuustovaalit järjestetään Vantaalla 8.–19. marraskuuta. Vaaleissa valitaan nuorisovaltuusto kaudeksi 2022–2023. Vaalikelpoisia, eli oikeutettuja asettumaan ehdolle ja äänestämään, ovat vuosina 2003–2008 syntyneet nuoret, joiden kotikunta on Vantaa. Nuorisovaltuustoon valitaan enintään 30 varsinaista jäsentä.



Vaaleihin ehdolle asettuminen alkaa maanantaina 13.9.2021 Ehdokkaaksi pääsee täyttämällä ehdokaslomakkeen perjantaihin 1.10. klo 15 mennessä.



Nuorisovaltuusto toimii nuorten edunvalvojana ja nostaa esille nuorille tärkeitä asioita. Valtuuston edustajat ovat 13–20-vuotiaita. Nuorisovaltuuston edustajilla on läsnäolo- ja puheoikeus Vantaan kaupungin lautakunnissa, kaupunginvaltuustossa sekä kaupunginhallituksessa. Se tekee aloitteita kaupunginhallitukselle, antaa lausuntoja, osallistuu erilaisiin työryhmiin ja järjestää nuorille suunnattuja tapahtumia. Nuorisovaltuusto tekee myös yhteistyötä koulujen oppilaskuntien hallitusten kanssa koulujen olojen parantamiseksi.

Nuorisovaltuusto

Avainsanat

Osallistu ja vaikutaVaalit