SOS-Lapsikylän harrastustuki laajenee Vantaalle

Uutinen

Yhä useampi lapsi jättää harrastuksen aloittamatta tai lopettaa harrastuksen perheen heikon taloudellisen tilanteen takia. Korona-aika on pahentanut tätä kehitystä. SOS-Lapsikylän Unelmista totta -toiminnan kautta turvataan harrastamisen mahdollisuus myös taloudellisesti haastavassa asemassa olevien perheiden lapsille. Kuluvana syksynä toiminta käynnistyy nyt myös Vantaalla.

Lapsia pelaamassa jalkapalloa.

SOS-Lapsikylä on aloittanut viiden uuden kunnan kanssa yhteistyön lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi Unelmista totta -harrastustuen avulla. Toiminnan laajenemisen myötä nyt myös Vantaalla, Turussa, Tampereella, Oulussa ja Rovaniemellä asuvilla perheillä on mahdollisuus hakea tukea 7–17-vuotiaille lapsille, jotka eivät muuten pääsisi harrastamaan.

Uusien kuntien lisäksi Unelmista totta -toiminnassa ovat jo ennestään mukana Espoo, Helsinki, Jyväskylä, Jämsä, Kuopio ja Varkaus. – Korona on vaikeuttanut monen perheen taloudellista tilannetta, ja vaikutus näkyy myös lasten harrastamisessa. Tuen tarpeen kasvaessa myös toimintamme laajenee Suomessa, SOS-Lapsikylän Unelmista totta -harrastustuen projektisuunnittelija Päivi Häikiö sanoo.

Suomessa pienituloisissa perheissä elää yli 120 000 lasta, THL:n vuoden 2019 tutkimuksen mukaan. Harrastustukitoiminta on perustettu, jotta jokaisella lapsella olisi mahdollisuus osallistua edes yhteen mieluiseen harrastukseen perheen taloudellisesta tilanteesta riippumatta. – On tärkeää, että useat tahot tekevät yhteistyötä ja tekoja vähävaraisten perheiden auttamiseksi, sillä lapselle perheen köyhyys on liian iso taakka kantaa. Yhdenkään lapsen ei tulisi joutua syrjään tai jäädä ilman harrastusta sen vuoksi, ettei perheellä ole siihen varaa, Häikiö jatkaa.

Jokaisella lapsella on oikeus harrastaa

SOS-Lapsikylän myöntämää harrastustukea on tähän mennessä saanut jo lähes 700 lasta yli 30 eri harrastusmuotoon. Suosituimpia harrastuksia ovat jalkapallo, salibandy, ratsastus ja erilaiset soittoharrastukset. Unelmista totta -harrastustukea annetaan lasten ja nuorten säännöllistä ja ohjattua harrastamista varten.

– Me SOS-Lapsikylässä uskomme, että mieluinen harrastus on suojaava ja syrjäytymistä ennaltaehkäisevä tekijä lapsen elämässä, siksi haluamme olla mukana auttamassa eniten tukea tarvitsevia lapsia, yhteistyössä eri toimijoiden kanssa, kertoo Päivi Häikiö.

– Harrastuksesta on iso hyöty lapselle. Arkeen tuoman ilon ja tekemisen lisäksi harrastuksessa harjoitellaan sosiaalisia taitoja muiden kanssa ja lapsi voi saada kavereita. Parhaimmillaan harrastus sytyttää elämän pituisen innostuksen lapselle ja voi auttaa monen vaikean asian yli, summaa kuraattori Sini Laitinen Vantaan kaupungilta.

Suomen harrastamisen malli edistää maksutonta harrastustoimintaa koulupäivän yhteydessä. SOS-Lapsikylä voi auttaa, mikäli lapsi haluaa jatkaa harrastusta esimerkiksi urheiluseurassa, mutta perheellä ei ole siihen varaa.

Taloudellinen tuki osoitetaan ensisijaisesti kuntien koulukuraattorien tai perhesosiaalityöntekijöiden kautta tulleisiin hakemuksiin. Perheet voivat myös itsenäisesti hakea harrastustukea. Hankkeen digitaalinen alusta www.unelmista.fi saattaa yhteen tukea tarvitsevat perheet, harrastustoiminnan järjestäjät sekä yksityiset ja yrityslahjoittajat.

Lastensuojelujärjestö SOS-Lapsikylä auttaa heikoimmassa asemassa olevia lapsia ja nuoria sekä lisää lapsiperheiden hyvinvointia. Unelmista totta -hanke on osa järjestön ennaltaehkäisevää toimintaa.

Avainsanat

HarrastustoimintaYhteisöllisyysTuki