Tikkurila Festivaali julkaisi kovia nimiä tulevalle kesälle

Uutinen

Tikkurila Festivaali järjestetään tulevana kesänä 21.-23.7.2022 Hiekkaharjun urheilupuistossa Vantaalla. Livenä raikaavat Suomen ykkösnimet kuten Tehosekoitin, Antti Tuisku ja Maustetytöt x Agents. Early Bird -hintaiset liput ovat nyt myynnissä vuoden loppuun saakka.

Tehosekoitin.

Tehosekoitin. Kuvaaja Tero Ahonen.



Kolmipäiväinen tapahtuma on pääkaupunkiseudun suurimpia kaupunkifestivaaleja. Tiksin kolmen päivän early bird -liput ja VIP-liput on nyt avattu myyntiin ja festivaali on julkaissut samalla ensimmäiset kiinnitykset kesälle 2022.

Tikkurila Festivaalin tapahtumalavat täyttyvät torstaista lauantaihin kotimaan ykkösnimistä ja Tiksikansan suosikeista. Artistikattauksesta paljastetaan ennen joulua vihdoinkin kesällä 2022 comebackin tekevä Tehosekoitin, joka tunnetaan mm. hiteistään ”Kaikki Nuoret Tyypit”, ”Valonkantaja” sekä ”Maailma on Sun”. Bändi nähdään Tiksissä livenä ainoana pääkaupunkiseudun keikkana koko kesänä.

Mukana Tiksissä säihkyy myös Suomen suurin pop-tähti, ja viimeksi vuonna 2017 Tiksin lavalla nähty ja yleisön suuresti toivoma Antti Tuisku, hiljattain tulevan kesän yhteistyönsä paljastanut mielenkiintoinen combo Maustetytöt x Agents, historiallisen määrän Emma-palkintoja 2021 kahminut ilmiömäinen BEHM, syksyllä 2022 Hartwall Arenan täyttävä Pyhimys, uuden levyn elokuussa julkaissut, rohkea Erika Vikman sekä karismaattinen ja energinen live-esiintyjä Olavi Uusivirta. Lisää artisteja paljastetaan alkuvuodesta 2022.

”Vantaan salaista helmeä päästään taas heinäkuussa 2022 juhlistamaan kaikessa kauneudessaan. Kattaus, viihtyvyys että oheispalvelut tulevat olemaan Tiksin timanttisella tasolla yllätyksiä unohtamatta. Emme malta odottaa, että saamme paljastettua koko festarin kattauksen. Ensi kesä tulee olemaan kaikkien aikojen Tiksikesä”, paljastaa tuotantopäällikkö Hanna Kaukoniemi.

Vantaalla odotetaan innolla tulevaa festivaalia

Myös Vantaan kaupungin kulttuurijohtaja Annukka Larkio ja liikuntajohtaja Veli-Matti Kallislahti iloitsevat siitä, että Tikkurila Festivaali nähdään Vantaalla jälleen ensi kesänä.

"Olemme erittäin iloisia, että Tikkurila festivaali on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä pääkaupunkiseudun suurimmista festivaaleista. Toivotamme yleisön ja upeat artistit lämpimästi tervetulleeksi Vantaalle ensi heinäkuussa", sanoo Larkio.

"Mukava nähdä, miten vantaalaiset liikuntaolosuhteet taittuvat palvelemaan monenlaista yleisöä, tässä tapauksessa Suomen parasta festaria. Ilolla ja ylpeydellä olemme jatkossakin mukana kehittämässä Vantaan tapahtumasceneä Hiekkaharjussa sekä myös muualla Vantaalla", toteaa Kallislahti.

Tikkurila Festivaali 21.-23.7.2022

Esiintyjät:

Tehosekoitin, Antti Tuisku, Maustetytöt x Agents, BEHM, Pyhimys, Erika Vikman, Olavi Uusivirta. Lisää nimiä julkaistaan alkuvuodesta 2022.

Liput:

Tiketti ja Lippupiste

3 pv 119e, 3 pv Silver Vip 205e, 3 pv Golden Vip 305e

Tikkurila Festivaalin Early Bird -lippujen myynti alkaa Tiketissä ja Lippupisteessä keskiviikkona 10.11. klo 9. Early Bird -hinta on voimassa vuoden loppuun saakka.

Ikäraja:

S. Alle 15-vuotiaiden suositellaan saapuvan tapahtumaan huoltajan seurassa. Alle 7-vuotiaat lapset pääsevät ilmaiseksi sisään huoltajan kanssa. Anniskelualueet ja VIP-alue K-18.

Tikkurila Festivaalin nettisivut ja some:

www.tikkurilafestivaali.fi

www.facebook.com/tikkurilafestivaali

IG @tikkurilafestivaali

Avainsanat

TapahtumatMusiikki