Vantaalla tuetaan nuoria rikoksettomaan elämään

Uutinen

Vantaan kaupunki on mukana tukemassa nuoria rikoksettomaan, väkivallattomaan ja päihteettömään elämään. Hanke vakavasti ja toistuvasti rikoksilla oireilevien nuorten toimintamallin pilotoimiseksi aloitettiin Vantaan kaupungin sosiaalipalveluissa marraskuussa 2020. Ri–O-hanke on suunnattu 13–24-vuotiaille vantaalaisille.

Hankkeen tavoitteena on vahvistaa vantaalaista yhteistoimintaa nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi, katkaista nuorten rikoskierre ja ennaltaehkäistä alaikäisten nuorten sijoittamista sijaishuoltoon.

Vantaan kaupungilla toteutetaan kaksi toimintamallin pilotointia, yksi lastensuojelussa ja toinen nuorten aikuisten sosiaalityössä. Lastensuojelun toimintamalli pohjautuu näyttöön perustuvaan, systemaattiseen MDFT-interventioon, jossa yhdistyvät yksilöllinen ja terapeuttinen lähestymistapa sekä moniammatillinen tuki. MDFT -terapia on nuorten päihde- ja käytösongelmiin kehitetty perhekeskeinen työmenetelmä, jossa työskennellään niin koko perheen kanssa kuin myös perheenjäsenten kanssa yksilöllisesti. Nuoren tilanteeseen pyritään vaikuttamaan koko perheen toimintaan panostamalla. MDFT-menetelmässä on mahdollista työskennellä lisäksi perheen läheisverkoston, sekä viranomaisverkoston kanssa. MDFT:n mukainen työskentely kestää 6 kuukautta.

Nuorten sosiaalipalveluissa kehitetään moniammatillinen ja systemaattinen toimintamalli nuorten tukemiseksi. Keskeisinä yhteistyökumppaneina toimivat muun muassa Rikosseuraamuslaitos ja kokemusasiantuntijat.

Ri–O-hanke on osa Sisäministeriön Sisäisen turvallisuuden strategian toimeenpanoa. Oikeusministeriö rahoittaa ja tukee rikoksilla oireilevien nuorten toimintamallien pilotoimista Vantaalla, Oulussa, Rovaniemellä ja Turussa. Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti tekee tutkimusta hankkeista.

Avainsanat

TukiPäihteetHankkeet