Vantaan kaupunki hyväksyttiin vuoden 2021 alussa mukaan UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -malliin.

Kuvituskuva: perheitä lastenvaunuja ja ilmapalloja.

Lapsiystävällinen kunta on UNICEFin kunnille tarjoama työkalu, joka auttaa kuntia tekemään lasten hyvinvoinnin kannalta oikeita ratkaisuja ja varmistamaan, että lapsen oikeudet toteutuvat mahdollisimman hyvin jokaisen, myös heikommassa asemassa olevan, lapsen arjessa.

Lapsiystävällinen kunta -malli auttaa Vantaan kaupunkia  

  • tunnistamaan, millä lapsen oikeuksien osa-alueilla meillä on kehitettävää.
  •  määrittelemään, mitä meidän tulee tehdä, jotta lasten oikeudet toteutuvat Vantaalla mahdollisimman perusteellisesti.
  •  seuraamaan tekemämme työn edistymistä ja tuloksia systemaattisesti.

 

Lapsiystävällinen kunta -työn eteneminen

Lapsiystävällinen kunta -työ käynnistyy nykytilan kartoituksella, jossa selvitetään kunnan lapsiystävällisyyden nykytilaa ja kehittämiskohteita. Kartoituksen perusteella kunta tekee toimintasuunnitelman, joka määrittelee tehtävän työn seuraaviksi vuosiksi. Mikäli kunta onnistuu saavuttamaan tavoitteensa ja edistämään lapsen oikeuksia kunnassa, sen on mahdollista saada Lapsiystävällinen kunta -tunnustus.

Lapsiystävällinen kunta -mallin eteneminen

  • Malliin hakeminen
  • Lapsen oikeuksiin tutustuminen
  • Nykytilan kartoitus
  • Tavoitteet, toimintasuunnitelma ja toteutus
  • Seuranta, arviointi ja tunnustus

Vantaalla Lapsiystävällinen kunta nykytilan kartoitus tehtiin keväällä 2021 ja Lapsiystävällinen Vantaa toimintasuunnitelma hyväksyttiin joulukuussa 2021 kaupunginhallituksessa. Työ käynnistyy vuoden 2022 alussa, jolloin Vantaan on mahdollista saada lapsiystävällinen kunta -tunnustus vuonna 2024.

Lapsiystävällinen Vantaa -toimintasuunnitelma 2022 - 2023 (pdf, 4.46 MB) Lapsiystävällinen Vantaa toimenpiteet(pdf, 160.09 KB)

Lapsiystävällinen kunta -työn toteutuksesta vastaa koordinaatioryhmä, jonka puheenjohtajana toimii kasvatuksen ja oppimisen apulaiskaupunginjohtaja Katri Kalske. Tämän lisäksi työn toteutusta tukee asiantuntijaryhmä, jossa on edustus kaikilta toimialoilta ja puheenjohtajana Lapsiystävällinen kunta -koordinaattori Tia Ristimäki.

Yhteystiedot ja uutisia aiheesta

Tia Ristimäki
Lapsiystävällinen kunta -koordinaattori
Lasten ja nuorten palvelujen koordinaattori
tia.ristimaki(at)vantaa.fi
puh. 050 3124437

Katri Kalske
Lapsiystävällinen kunta -koordinaatioryhmän puheenjohtaja
Kasvatuksen ja oppimisen toimialan apulaiskaupunginjohtaja
katri.kalske(at)vantaa.fi

Lapsen oikeudet

YK:n Lapsen oikeuksien sopimus on lapsia koskeva ihmisoikeussopimus. Sopimus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa 20.11.1989. Se on maailman laajimmin ratifioitu ihmisoikeussopimus. Suomi allekirjoitti sopimuksen vuonna 1991. 

Tutustu Lapsen oikeuksien sopimukseen Unicefin sivuilla. Sopimukseen on kirjattu samoja oikeuksia kuin yleisiin ihmisoikeussopimuksiin. Tämän lisäksi siihen on kirjattu oikeuksia, jotka kuuluvat vain lapsille, kuten velvoite lapsen edun ensisijaiseen harkintaan sekä oikeus lepoon ja leikkiin.  

 

Lapsen oikeuksien sopimuksen yleisperiaatteet ovat 

  1. Syrjimättömyys ja yhdenvertaisuus ​ 
  2. Lapsen edun ensisijaisuus  
  3. Oikeus elämään ja kehittymiseen 
  4. Lapsen näkemyksen kunnioittaminen  

 

Lapsen oikeuksien turvaaminen Vantaalla 

Vantaan kaupunki on mukana UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -työssä, joka perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Vantaalla vietetään Lapsen oikeuksien viikkoa. Tutustu Lapsen oikeuksien teemaviikkoon. 

Avainsanat

Lapsiystävällisyys